Taas on alkuvuosi mennyt hujauksessa! Ja yllätys, melko pitkälti harrastusten parissa, vaikka toki muutakin on elämään mahtunut!
Harrastaminen Mantan kanssa. Koska aikaisemmasta kirjoituksesta on taas tovi jos toinenkin vierähtänyt, kävin lukemassa aikaisemman kirjoitukseni. Se on julkaistu lokakuussa ja näin puolivuotta myöhemmin voin todeta painivani samojen ongelmien kanssa. Kisoja ollaan jonkun verran käyty, ei mitenkään suuria määriä kennelyskästä johtuvasta sairaslomasta ja tuossa keväällä tulleesta totaali jumiudesta. Mutta ne kisatulokset. Hyllyjä ja millon mitäkin muuta paitsi nollia. Tänä vuonna ollaan vissiin onnistuttu saamaan yksi tai kaksi nollaa. En tajua, niin paljon läheltä piti - tilanteita ja niin paljon hyviä ratoja, mutta ei niitä hiton nollia.
Viime perjantaina olin kisaamassa Teivon raviradalla YLÖKK:n järkkäämissä kisoissa, ja tuli kyllä totaallinen masennus. Kisattiin neljä rataa ja kaikki oli suoraansanottuna niin paskoja. Loppujen lopuksi viimesen radan kohdalla koira alkoi ontumaan eikä suostunut enää hyppäämään. Mikä lie kramppi, koska kotona jo käveli, vaikka toki näki että jumissa oli. Nyt muutaman päivän päästä kävelee ja on ihan normaalin näköinen - toki ollut levolla lauantain ja sunnuntain. Noh, huomenna jatkuu hoidot niin katsotaan miten sitten jatkossa.. Mutta olin aivan totaallisen rikkiloppupoikki noiden ratojen jälkeen. Nimenomaan henkisesti. Oli tosi, tosi kova paikka mulle. Onneksi oli 180 km ajettavaa kotiin niin ehti vääntää itkun jos toisenkin.
Lähdin kisoihin tosi kivalla mielellä ja ajatuksena, että mennään tekemään parhaamme ja pidetään kivaa. En tiedä mitä tapahtu, mutta jo ensimmäinen rata oli aivan kaaos enkä saanut enää kasattua päätäni yhtään seuraaviin lähtöihin. Huonot radat olivat aikamoinen sekoitus omaa sähellystä ja koiran kuumumista. Toisin sanoen kaaosta ;) En yleensä ole sellainen, joka jää kisoissa murehtimaan ja pohtimaan ja saan aika hyvin nollattua tilanteen ratojen välissä. Ehkä perjantain kisaamiseen vaikutti sekin, että olin kisoissa yksin ja harvinaista kyllä, siellä ei ollut ketään tuttua. Eli en päässyt avautumaan kenellekkään sillä sekunilla, kun se olisi ollut enemmän kuin tarpeen.
Tällä hetkellä kamppailen sen kanssa, että miten ihmeessä saan sen hyvän treenimoodin sinne kisakentille. Meillä menee treeneissä niin sairaan hyvin. Ollaan käyty kevään mittaan muutamissa valmennuksissa eri silmäparien alla ja tietysti omassa viikkovalmennuksessa. Tällä hetkellä joudun tekemään ihan mielettömän paljon ajatustyöskentelyä tuon otuksen kanssa ja nimenomaan näiden harrastamiseen liittyvissä asioissa.
Toki ymmärrän, että tämä on nyt vain notkahdus ja se on käytävä läpi. Ja ehkä me noustaan sit entistä ehompana ;)
Toko jätettiin Mantan kanssa kokonaan pois. Ei tuosta koirasta vain ole siihen. Manta paineistuu siitä niin paljon. Meillä on kisaoikeus AVOon ja mietin, että jos avon liikkeiden opetteluun (esimerkiksi tämä surullisen kuuluisa ruutu tai aikaisemmin noutokapula) menee ihan oikeasti vuosi tai vuosia, ja silti koira ei suostu menemään ruutuun, tai jos menee kokee sen niin epämiellyttäväksi, että itsellä pahaa tekee, Niin MIKSI? Miksi kiusaan koiraa ja yritän väkisin, kun voimme keskittyä tuohon aksaan ja kaikkeen muuhun Mantan mielestä kivaan.
Eli tässä kun lukee noita edellisiä rivejä, niin summa summarum ei meillä aina niin helppoa ole ;) Mutta silti, Mantan kanssa on kiva touhuta ja tuo koira on kyllä opettanut mulle enemmän kuin toivoa saattaa. Ja Manta on taas monessa asiassa ihan äärimmäisen helppo. Pystyy pitämään vapaana missä vaan, tulee toimeen niin ihmisten kuin muiden koirien kanssa. Ja oikeasti, meillä on kevään aikana myös onnistuneita kisoja ja treenejä takana, joten missään nimessä, kun katsoo isompaa kokonaisuutta, ei voi olla kuin tyytyväinen. Koira ja etenkin ohjaaja ;) on kehittynyt tosi, tosi paljon! Tästä jatketaan ja ensi kausi on kyllä ihan ehdottomasti meidän kausi! :P
Ja onhan mulla niitä muitakin koiria! Vilma on jäänyt kokonaan eläkkeelle harrastuksistaan ja viettää täysin koti - ja seurakoiran elämää. Vilma sterkattiin toukokuun alussa ja samalla poistettiin muutama patti. Yksi pateista oli pahanlaatuinen asteikolla yksi. Eli melko lievä kuitenkin. Haava ei ole ottanut oikein parantuaakseen ja ollaan käyty kontrollissa. Nyt vihdoin saatiin sen osalta puhtaat paperit, mutta leikkauksen jälkeen puhkesi korvatulehdus ja tänää ei päästy kontrollista todellakaan sen osalta läpi. Tipat vaihdettiin kortisonitippoihin ja uusi kontrolli parin viikon päästä. Yksi imusolmuke on kasvanut ja sitä nyt seuraillaan, että onko ärtynyt leikkauksesta, siitä seuranneesta tulehduksesta ja lääkkeistä. Jos ei häviä, niin sitä aletaan sitten myöhemmin tutkimaan. Koiran vointi edellä mennään koko ajan. Ja Vilmahan voi todella hyvin! Mutta tänään juuri lääkärin kanssa keskusteltiin, ja sen päätöksen olen tehnyt, että en laita Vilmaa minkäänlaisia syöpähoitoja yms läpikäymään. Vilma on elänyt mahtavan elämän ja jos vointi huononee niin hän saa lähteä saappaat jalassa. Mutta onneksi mitä suuremmalla todennäköisyydellä Vilmalla on vielä monta, monta vuotta elämää edessä. <3
Ja onhan meillä Nooa, Noo Noobertkin!
Pieni iloinen puolivuotias rasavilliauspailapsi! :P Nooan kanssa ollaan kevään mittaan tutustuttu tokoon ja agilityyn. Hän on oikein pätevä tekemään töitä! Ahne kuin mikä ja oppii todella nopeasti! Lelulla leikkiminen ei ole ollut mikään itseestäänselvyys, mutta pikku hiljaa siinäkin ollaan päästy tosi hyvälle mallille. Nykyään jo pystyy lelullakin palkkaamaan. Nooa painaa tällä hetkellä reilu 16 kg ja on noin 50 cm, eli hänestä tulee kyllä iso poika. Kotona laumassa yrittää kyllä uhitella ja käyttää sikailematta hyväksi, jos joku päästää vaikka kupille. Ei nöyristele yhtään. Vieraiden koirien kanssa taas on varovaisempi ja varautuneempi, mikä on tosi hyvä! Tulee kyllä toimeen, tai ainakin tähän mennessä on tullut toimeen kaikkien koirakavereiden kanssa ja ihmisiä rrrrrakastaaa!!!!
Tässä tämänkertainen vuodatus! Lupaan (taas) olla ahkerampi kirjoittaja! Päivitän tässä samalla kotisivuja ja lisäilen galleriaan kuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti